Vaalikauden viimeinen välitilinpäätös

Viimeisetkin väriloistossaan kylpevät lehdet alkavat putoilla puista; syksy on tullut. Nyt käynnistyvät myös kuluvan vaalikauden viimeiset kuukaudet ennen ensi kevään vaaleja. Nyt alkaa siis olla oikea hetki katsoa, miten kuluva vaalikausi on sujunut ja mitä oikein on tapahtunut. Tällä vaalikaudellahan vallassa Suomessa ovat olleet Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset sekä Sininen tulevaisuus. Vaalikausi on ollut poikkeuksellisen värikäs ja tapahtumia on riittänyt. Olemme nähneet pääministerin tuittuilua Yleisradiolle, uhkauksia marssia presidentin luokse sotekiistassa, …

Tarvitsemme lisää kohtuuhintaisia asuntoja, kohtuulliset asumismenot ja asumisneuvontaa

Moni ajattelee, että asunnottomuus on asia, joka koskee jotain muuta, ei minua. Ajattele, ettei sinulla olisi kotia mihin mennä, ei suojaa, jonka turvaan vetäytyä tai paikkaa, jossa levätä. Ei paikkaa jossa elää ja rakastaa. Ajatus kodin, työpaikan tai perheen menettämisestä ja tipahtaminen oman turvallisen arjen ulkopuolelle tuntuu monesta suomalaisesta kovin kaukaiselta, jopa mahdottomalta.  Asunnottomien yötä vietetään tänään 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä ympäri Suomea. Tapahtumia järjestetään yli …

Hyvää valkoisen kepin päivää

Olen syntynyt ja kasvanut perheessä, jossa toinen vanhemmistani oli sokea. Opin jo lapsena, että hyvää elämää voi elää vaikeankin vamman kanssa, joskin elämä on monella tavalla erilaista. Tänään vietetään valkoisen kepin päivää. Valkoinen keppi on näkövammaisille tärkeä apuväline, joka auttaa liikkumaan oman kodin ulkopuolella. Meille muille valkoinen keppi on merkki siitä, että keskuudessamme liikkuva ihminen ei välttämättä näe lähestyvää autoa tai huomaa kadulle ilmestynyttä yllättävää estettä. Suomessa on noin 80 …

Feldt-Ranta 2019

Syksyin kaunein päivä. Tänään on tasan 1/2 vuotta eduskuntavaaleihin, joissa haen kanssaihmisiltä luottamusta toimia kansan edustajana Suomen eduskunnassa. Olen valmis, erittäin motivoitunut, hyvässä kunnossa ja innoissani. Olen kiitollinen paljosta; Suomen kauniista luonnosta, koulutuksesta, hoivasta ja turvallisuudesta – pidetään niistä yhdessä huolta.  Höstens vackraste dag. Idag är det jämnt 6 månader till riksdagsvalet. Jag är redo och söker ett förnyat mandat att få representera finländare i Finlands riksdag. Jag är ytterst …

Ei ihme, että kansalle alkaa riittää

Maan hallitus on leikannut pienituloisilta, eläkeläisiltä, lapsiperheiltä, opiskelijoilta ja sairailta. Vaalikauden aikana tehdyt leikkaukset on tehty niin, että ne osuvat kipeämmin kaikkein vaikeammassa tilanteessa oleviin ihmisiin. Hyvätuloisille on tullut lähinnä veronkevennyksiä. Työntekijöiden, työttömien ja palkansaajien asemaa on moneen otteeseen heikennetty. Julkisen sektorin työntekijöiden lomarahoja leikattiin ja työntekijöiden harteille laitettiin työnantajien vakuutusmaksuja. Työaikaa pidennettiin ilman korvausta. Työttömiä rankaistaan leikkaamalla heidän toimeentulostaan, jos heitä ei satojen hakijoiden joukosta valita johonkin työhön. Parhaillaan …

Suomella voi olla vain yksi ulkopoliittinen linja

Olemme esittäneet ulkoministeri Soinille epäluottamuslauseen hänen naisten ja tyttöjen oikeuksia väheksyvät toiminnan johdosta. Ihmisoikeuksien edistäminen on viime vuosikymmenet ollut erottamaton osa Suomen ulkopolitiikkaa. Ihmisoikeuksiin kuuluvat – tärkeänä osana – myös naisten ja tyttöjen oikeudet, myös oikeus päättää omasta ruumiistaan ja lisääntymisestä. Tasa-arvo ja naisten oikeuksien kunnioitus ei ikävä kyllä ole kaikissa maailman maissa arkipäivää. Naisten pakottaminen synnyttämään – myös väärinkohtelun, raiskausten ja ihmisen elämän moninaisten vaikeuksien keskellä on arkipäivää erityisesti …

Terveisiä Grönlannista: Arktinen sulaa, on aika toimia

Olen maailman suurimmalla saarella Grönlannissa. Valtaosa tästä giganttisesta maasta on mannerjään peitossa. Tapasimme Nuukissa Grönlannin ilmatieteen laitoksen tutkijan Thomas Juul-Pedersenin, joka kertoo meille, että Grönlannin peittävä maailman toiseksi suurin mannerjää sulaa. Maailman vanhin ja paksuin jää hupenee ensimmäistä kertaa ikinä. Grönlannissa valtaisa määrä, 286 000 000 tonnia jäätä sulaa nyt ilmastonmuutoksen seurauksena vuodessa ja tahti kiihtyy. Pelkona on jopa koko Grönlannin jääpeitteen sulaminen, joka nostaisi merenpintaa merkittävästi, jopa yli 7 …

Opposition ääni: Aidot erimielisyydet eivät ole sama asia kuin ohitsepuhuminen

Tänä kesänä useampikin veteraanipoliitikko on ilmoittanut, ettei enää asetu ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleissa. Osa luopujista on kertonut syyksi politiikan muuttumisen, pinnallistumisen ja keskinäisen ohitsepuhumisen; politiikan varjopuolet on nostettu keskiöön. Huoli on aiheellinen ja tunnistan hyvin, mistä tämä huoli kumpuaa, mutta keskustelusta syntynyt mielikuva ei kuitenkaan ole lähelläkään koko totuutta. Aidot erimielisyydet eivät ole sama asia kuin ohitsepuhuminen ja hallituksen arvostelu huonon valmistelun tai epäoikeudenmukaisiksi koettujen päätösten johdosta ei ole ilkeyttä, …

Feldt-Ranta Ulkopoliittisen instituutin neuvottelukunnan puheenjohtajaksi

Kasvoin kodissa, jossa -70 ja 80-luvulla vanhempamme seurasivat paljon maailman tapahtumia. Ympyrät olivat kovin pieniä ja paikallisia, mutta vanhempani ystävineen pohtivat silti paljon Euroopan ja maailman asioita. Äiti teki tuolloin myös käytännön kehitysyhteistyötä ja pohdimme sisarusteni kanssa mihin päin Afrikkaa ja Afrikan lapsille meidän vanhat villapaitamme mahtoivatkaan päätyä. Aikanaan aikuistuttuani kiinnostukseni maailman tapahtumiin on vain kasvanut vuosi vuodelta. Erityisesti olen iloinnut siitä, että olen viime vuosikymmeninä voinut syventää ymmärrystäni ja …

IL: Korruptionvastainen elin jyrähti – kokoomuslaisten tuolileikille tulossa loppu: ministereille suunnitellaan karenssia

Iltalehti kertoi tänään, että hallitus valmistelee ministereille karenssia siirtymisessä yksityisen sektorin tehtäviin. ”Korruptionvastainen elin jyrähti – kokoomuslaisten tuolileikille tulossa loppu: ministereille suunnitellaan karenssia” lehti uutisoi. Hyvä. Suomi on tässä asiassa takapajula ja erityisesti Kokoomuksen riveistä ihmisiä on siirtynyt yksityiselle sektorille tavalla jota voidaan pitää räikeänä julkisen tiedon ja edun heruttamisena yksityisille toimijoille. Yksityiselle sektorille siirtyminen ei ole mikään yksityisasia silloin, kun mukana viedään julkisissa tehtävissä saatua tietoa ja aineistoa. Erityisesti, …