Moni ajattelee, että asunnottomuus on asia, joka koskee jotain muuta, ei minua. Ajattele, ettei sinulla olisi kotia mihin mennä, ei suojaa, jonka turvaan vetäytyä tai paikkaa, jossa levätä. Ei paikkaa jossa elää ja rakastaa. Ajatus kodin, työpaikan tai perheen menettämisestä ja tipahtaminen oman turvallisen arjen ulkopuolelle tuntuu monesta suomalaisesta kovin kaukaiselta, jopa mahdottomalta.
Asunnottomien yötä vietetään tänään 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä ympäri Suomea. Tapahtumia järjestetään yli neljälläkymmenellä paikkakunnalla. Tarkoitus on nostaa asunnottomuus näkyville ja herättää meidät toimimaan asunnottomuuden poistamiseksi – illan tarkoitus on myös osoittaa solidaarisuuttamme asunnottomien kanssa, te ette ole yksin.
Suomessa oli viine vuoden lopussa asunnottomana yli 7 000 ihmistä. Heistä yli 6600 oli yksineläviä ja heistä lähes 2000 oli ollut vailla asuntoa pidempään. Asunnottomia perheitäkin on yli 200. Huolestuttavaa on myös nuorten, alle 25-vuotiaiden asunnottomuuden kasvu. Nuorten asunnottomuus on viime vuosina kasvanut huolestuttavasti. Alle 25-vuotiaista asunnottomista viidesosa oli pitkäaikaisasunnottomia.
Asunnottomat eivät ole lukuja, vaan ihmisiä niinkuin me kaikki muutkin. Jokaisen asunnottoman elämäntarina on erilainen ja erityinen. Asunnoton on henkilö, jolla ei ole omaa asuntoa vuora- tai omistusasuntoa. Asunnottomia ovat yhtä lailla ne, jotka joutuvat viettämään yönsä kadulla ja ne, jotka asuvat tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona. Suomessa ihmisiä asuu ulkona, porrashuoneissa, ensisuojissa, asuntoloissa, majoitusliikkeissä ja erilaisissa laitoksissa. Asunnottomia ovat myös vapautuvat vangit, joilla ei ole asuntoa tiedossa ja monenlaisissa elämäntilanteissa olevia, kaikenikäisiä ihmisiä, jotka asuvat tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona.
Asunnoton ihminen on usein pudonnut läpi yhteiskunnan kaikkien turvaverkkojen. Asunnottomuutta ennaltaehkäistään parhaiten huolehtimalla riittävistä sosiaali- ja terveyspalveluista, työttömyyspalveluista, mielenterveys- ja päihdepalveluista sekä riittävistä sosiaalietuuksista. Yhteiskunnan turvaverkkojen on oltava niin hyvät, että ihminen saa ajoissa apua erilaisiin vaikeisiin elämäntilanteisiin.
Asunnottomuus ei ole vääjäämätöntä, vaan me voimme erityisesti kolmella keinolla vähentää asunnottomuutta ja poistaa sen toivottavasti kokonaan. Ensimmäinen tärkeä keino on rakentaa Suomeen lisää kohtuuhintaisia asuntoja. Jokaiselle ihmisille pitää ensin löytyä asunto. Ennen omaan asuntoon pääsemistä muuta elämää on kovin vaikea järjestellä kuntoon.
Toinen tärkeä keino on huolehtia siitä, että asuminen on kohtuuhintaista. Pienituloisten käytettävissä olevista tuloista yli 50 % voi mennä asumiseen ja ruokaan. Yhä useammalta asuminen syö suuremman osan tuloista kuin aiemmin.
Pienituloiselle on tärkeää, ettei asuminen ole liian kallista; kohtuuhintainen asunto ei yhtä helpolla lähde alta, vaikka elämäntilanne muuttuisi, työpaikka menisi tai kun sairastuu tai tulee ero puolisosta. Kohtuuhintaisen asunnon vuokra on selkeästi markkinahintoja matalampi. Ihmisen käytettävissä olevista tuloista pitäisi asumiseen mennä korkeintaan neljännes.
Kolmas keino asunnottomuuden poistamisessa on asumisen tukeminen ja ongelmien ratkaisu. Asumisneuvontaan ja muuhun asumissosiaaliseen työhön on osoitettava resursseja. Nopea puuttuminen asumisen ongelmiin parantaa taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia sekä ehkäisee häätöjä ja säästää rahaa. Yksi muutto voi maksaa vuokranantajalle 3 000 euroa, häätö jopa 10 000 euroa. Ongelmien ennaltaehkäisy on aina inhimillisempää ja halvempaa, kuin tapahtuneiden vahinkojen korjaaminen. Asunnottomien elämässä realismia on usein kaksi askelta eteenpäin, yksi askel taaksepäin. Siksikin on tärkeää, että apua ja tukea näiden askelmerkkien ottamiseen löytyy.
Vastuu asunnottomuuden poistamisesta kuuluu meille kaikille ja yhteiskunnalle laajasti. Me kaikki voimme tehdä jotain lähimmäistemme hyväksi – päättäjät, viranomaiset, järjestöt ja kaikki me kanssaihmiset.