Käsi sydämelle

Yksi elämäni pysähdyttävimmistä kokemuksista oli aikanaan kun huomasin, että sairaseläkkeelle parantumattoman syövän takia alle kuusikymppisenä joutunut läheisen ihmisen eläke ei riittänyt ruokaan, asumiseen ja kipulääkkeisiin. Koko ikänsä vaatimattomasti elänyt työteliäs ihminen joutui vielä viimeisinä vuosinaan tuntemaan suurta turvattomuutta perustoimeentulostaan.

Moni eläkeläinen sitkuttelee todella pienten tulojen varassa. On aivan ymmärrettävää, että suuri osa suomalaisista pöyristyi siitä röyhkeydestä, jota eläköityneet yritysjohtajat osoittivat lähtiessään veronmaksua vältelläkseen Portugaliin. Suurin piirtein samaan aikaan maan hallitus ilmoitti leikkaavansa 160 000 eläkeläiseltä asumistukea keskimäärin 800 euroa vuodessa. Lähes neljänneksellä tuki pienenee 100–200 euroa. Vajaa 10 000 tuen saaja menettää tuen kokonaan. Vaikeimpaan tilanteeseen joutuvat keskisuurissa ja suurissa kaupungeissa asuvat eläkeläiset, jotka eivät yrityksistä huolimatta pysty löytämään edullisempaa vuokra-asuntoa – koska sellaisia ei ole.

Miljoonat ovat miljoonia ja prosentit prosentteja, mutta jos asumistuen suunniteltua leikkausta katsotaan yksittäisten ihmisten kannalta, huomaamme miten dramaattisesta muutoksesta joidenkin osalta on kyse. Jos eläke on esimerkiksi 780 €/kk ja asumistuki 380 €/kk ja henkilön vuokra on 650 €/kk, hänelle jää kuukaudessa elämiskuluihin 500 €. Kun asumistukea leikataan, kuten hallitus nyt suunnittelee, jää tälle ihmiselle enää 350 €/kk elämiseen.

Moni näistä eläkeläisistä on yksinasuvia ja heille tulee samalla taakkaa myös muista nousevista kustannuksista kuten lääkkeistä ja sairaaloiden ja terveyskeskusten nousevista asiakasmaksuista. Eläkeläisten asumistuen leikkausten kanssa samaan aikaan toteutettavat lääke- ja matkakorvausten leikkaukset kohdistuvat niinikään erityisesti pienituloisiin.

On ollut tyrmistyttävää lukea useiden tulevaisuutensa ja toimeentulonsa puolesta pelkäävien eläkeläisten viestejä, joissa puhutaan todella kovista asioista; turvattomuudesta, pelosta ja nälästä. Vanha viisaus sanoo, että yhteiskunnan sivistystasoa mitataan sillä, miten se kohtelee vähempiosaisiaan. Aivan.