101

101 päivää vaaleihin.

Viime vuonna tähän aikaan mietin sairaalassa maatessani moneen, moneen kertaan, haluanko jatkaa yhteisten asioidemme hoitamista jos vielä tokenen ja kykenen. Mietin asiaa pitkään, mutta varsinainen päätös oli kuitenkin helppo. Kyllä.

Olen nyt ollut noin 10 vuotta valtakunnanpolitiikassa. Sinä aikana olen luonut valtavat verkostot ja oppinut uskomattoman määrän asioita. Tuntuu mielekkäältä hyödyntää oppimaani yhteisen hyvän eteen.

Päätökseni jatkaa politiikassa vaikutti paljon myös se, että olen viime vuosien aikana sairaudestani johtuen tavannut valtavat määrät ihmisiä, jotka tarvitsevat apua tai tukea.

Paljon on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta paloni yrittää rakentaa parempaa Suomea meille kaikille ei ole karissut yhtään. Lähden siksi siis nöyränä, mutta innoissani kohti huhtikuun vaaleja.