Haluamme jatkossakin lyödä maailman ällikällä

Sosialidemokraatit Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Norjasta ja Islannista kokoontuvat parhaillaan Norjassa. Ei ihan turha porukka: saldo vuodesta 1888 on huikaiseva. Pohjoismaat ovat lähes kaikkien kansainvälisten yhteiskunnallisten mittausten kärjessä.

Tämä ei tietenkään ole yksin sosialidemokraattien ansiota, mutta sosialidemokraattien rooli pohjoismaisen mallin rakentamisessa on ollut ratkaiseva. En lähde väittelemään ovatko sosialidemokraatit olleet mallin äiti vai kätilö.

Tässä yksi maailmalla paljon huomiota saanut artikkeli, jossa todetaan mm. ”If you had to be reborn anywhere in the world as a person with average talents and income, you would want to be a Viking.”

Yleensä jokaisen tällaisen tutkimuksen tai hehkuttavan artikkelin jälkeen joku (yleensä joku suomalainen itse) rientää kertomaan, että väärin mitattu! Ei me oikeasti olla noin hyviä! Ennen meni paremmin! Kohta susi tulee!

Täällä koolle oleville pohjoismainen malli on kuitenkin menestystarina, jolle on syytä antaa tunnustusta ja jonka pohjalta on hyvä ponnistaa uusiin ja uusiin sfvääreihin yhteiskunnan muuttuessa.

Haluamme myös jatkossa lyödä maailman ällikällä pohjoismaisella mallillamme. Haaste on valtava ja myös siksi niin kiehtova.