Tänä kesänä on julkisuudessa paljon puhuttu eduskunnasta luopuvista pitkäaikaisista kansanedustajista ja politiikan varjopuolista. Useampi eduskunnan jättävä veteraanipolitiikko on aiheellisesti ilmaissut huolensa siitä, että päättäjät puhuvat toistensa ohitse ja että yhdessä tekemisen kyky ja henki ovat heikentyneet.

Huoli on aiheellinen ja tunnistan hyvin mistä tämä huoli kumpuaa. Esille nousseet huolet ovat todellisia, mutta eivät tietenkään koko totuus. Maamme eduskunnassa ja politiikassa ylipäätään on myös paljon hyvää henkeä, ihmisten välistä ystävyyttä, toisten tukemista ja perusviritys yhteisten asioiden hoitamisessa.

Jokainen, joka on joskus yrittänyt saada jotain aikaiseksi, tietää, että se on helpompaa yhteistyössä. Uskon ja toivon, että olen onnistunut saamaan yhteistyökumppaneita ja ystäviä yli puoluerajojen, koska vain yhdessä voimme tehdä Suomesta ja maailmasta paremman. Lainsäädäntötyö ja yhteiskunnan kehittäminen ovat pitkäjänteistä homma, jossa täytyy jaksaa vuodesta toiseen, pieniä askelia ottaen edistää asioita. Siinä ehtii hallitus- ja oppositioroolitkin välillä vaihtua ja siksikin on tärkeää, että meiltä löytyy luottamusta ja yhdessä tekemisen tahtoa.

Kollega ja ystävä Maria Guzeninan kanssa olen saanut istua eduskunnan täysistunnossa pian 12 vuotta samassa penkkirivissä. Siinä on vuosien varrella päättäjinä jaettu monet mielipiteet ja näkemykset, mutta myös naisina ja äiteinä elämän isot ilot ja surut. Olemme monesti yhdessä todenneet, että politiikka on joukkuelaji; niin taas tänäkin syksynä.

Jokainen meistä voi tehdä jotain ja yhdessä voimme tehdä vaikka mitä. Itse aion tänä syksynä erityisesti puhaltaa yhteen hiileen – sen lisäksi, että se on hauskempaa, kantaa se myös hedelmää.