Hyvää naistenpäivää. Minulle naistenpäivä on ennen kaikkea poliittinen päivä, ei yksittäinen naisten hemmottelupäivä. Siksi haluankin käyttää tämänkin päivän tyttöjen ja naisten oikeuksien edistämiseen Suomessa ja maailmassa.
Suomi on monella tavalla maailman paras maa myös naisille, mutta ongelmiakin on. Jaan tänä päivänä puolueeni puheenjohtaja Antti Rinteen hyvän kirjoituksen, jossa puututaan niihin epäkohtiin, joita me yritämme korjata.
Äijäfeministi Rinne kirjoittaa näin:
Suomi on monessa suhteessa sukupuolten välisen tasa-arvon mallimaita.
Erityisesti yhteiskunnallisessa toiminnassa lasikatot ovat rysähdelleet rikki, kun naiset ovat Suomessa 15 viime vuoden aikana vaikuttaneet niin presidenttinä,
pääministerinä kuin valtiovarainministerinä.
Tästä huolimatta meillä on paljon tehtävää erityisesti työmarkkinoiden tasa-arvon suhteen.
Julkisessa keskustelussa on esitetty väitteitä, joiden mukaan valtiolla ei aidosti olisi mahdollisuuksia vaikuttaa perusteettomien palkkaerojennolemassaoloon.
Toinen väite koskee palkkaerojen olemassaoloa ylipäätään. Faktat eivät tue näitä näkemyksiä. Esimerkiksi Tilastokeskuksen mukaan keskimääräinen naiselle
maksettava säännöllisen työajan palkka oli vuonna 2013 noin 83 prosenttia miehen palkasta.
Samapalkkaisuusohjelma on ollut voimassa vuodesta 2006 alkaen. Vaikka paljon on tehty, on edistyminen ollut hidasta.
Keinot eivät kuitenkaan toistaiseksi ole olleet riittävän vaikuttavia, mahdollisesti puuttuneen poliittisen tahdon vuoksi.
Jos naisten ja miesten palkkaero kapenee nykyvauhdilla, se poistuu vasta puolennvuosisadan kuluttua. Me pystymme kyllä parempaan.
Ensinnäkin on tartuttava toimiin niiden syiden poistamiseksi, joiden vuoksi palkkaeroja syntyy. Näistä tärkein on epätasaisesti jakautuva lasten – ja tulevaisuudessa myös iäkkäiden omaisten – hoivavastuu.
Kun perhevapaat ja omaishoito jäävät naisten harteille, kotihoidontuen osalta jopa 95-prosenttisesti, heidän työuransa katkeilevat. Lisäksi työnantajat
pelkäävät, että työntekijä jää herkästi työstä pois.
Tästä seuraa, että määräaikaiset työsuhteet kasaantuvat naisille ja urakehitys hidastuu suhteessa samanikäisiin miehiin.
Asiaa voidaan ratkaista edistämällä isien perhevapaiden käyttöä.
On edettävä kohti vapaiden tasajakoa. Tasa-arvoisimman lopputuloksen tuottava 6+6+6-malli tai niin sanottu vanhempainvapaan joustomalli olisivat
oikeansuuntaisia uudistuksia.
Joustomallissa perhe voisi pitää vapaata yhteensä 16 kuukautta ja hoitaa syntynyttä lasta vanhempainvapaan turvin kotona yli yksivuotiaaksi asti.
Äidille ja isälle olisi kummallekin varattu omat kolmen kuukauden vapaajaksot. Äidille kuuluisi lisäksi yksi kuukausi ennen synnytystä.
Vanhempien vapaasti jaettavissa olevaa osuutta jää jäljelle yhdeksän kuukautta.
Tämä malli pidentäisi isien lasten kanssa viettämää aikaa jättäen kuitenkin perheille huomattavasti valinnanvaraa.
Toiseksi on helpotettava osa-aikatyöhön siirtymistä silloin, kun työntekijä sitä itse haluaa perhetilanteen takia. Se mahdollistaisi joustavan
lapsen hoidon ja pitäisi myös pienten lasten vanhemmat varmemmin mukana työelämässä. Siten työn ja perhe-elämän valintojen ei tarvitse olla joko-tai vaan sekä-että.
Ruotsissa vapaaehtoiseen osa-aikatyöhön siirtyminen on pitänyt pienten lasten vanhempien työllisyyden selkeästi meitä korkeammalla tasolla.
Joustavan hoitorahan uudistus toimii jo tätä tavoitetta tukien – samaa suuntaa tulee voimistaa.
Kolmanneksi perusteettomiin palkkaeroihin on puututtava suorassa tulonmuodostuksessa.
Palkanmuodostus kuuluu Suomessa työmarkkinajärjestöjen välisiin neuvotteluihin. Hallitus voisi kuitenkin asettaa neuvottelijoille tasa-arvoporkkanan.
Eräs mahdollisuus on mahdollisten tuloveronkevennyksien sitominen palkkaratkaisun luonteeseen.
Jos ratkaisu on luonteeltaan tasa-arvoa lisäävä, vaikkapa siten, että se sisältää erityisen korotuserän niille aloille, joiden työvoimasta merkittävä
osa on matalapalkkaisia tai vaihtoehtoisesti osa- tai määräaikaisessa työsuhteessa, voisi valtion vastaantulo olla mittavampi.
Neljänneksi on syytä muistaa, että palkkaerojen perimmäinen syy on kuitenkin siinä, että Suomessa on yhä miesten töitä ja naisten töitä.
Sama koskee johtavia asemia erityisesti liike-elämässä, jonka huipun muodostavat edelleen korostuneesti miehet.
Työelämän jakaantumista pitää yllä erityisesti kulttuuri. Niin kauan kuin suurin osa ammateista jakautuu sukupuolen mukaan, ei Suomi ole aidosti tasa-arvoinen.