Alkukesän suurin yllätys on, miten yllättyneitä monet ovat siitä, että SOTEen liittyy suuria ongelmia. Kaikki ne, jotka ovat lukeneet hallituksen esitykset ja kuunnelleet julkisuudessakin uudistukseen kantaa ottaneita maan parhaita asiantuntijoita ovat jo pitkään ymmärtäneet, että hallituksen valitsemaan sote-malliin liittyy monia ongelmia. Ja että uudistuksen alkuperäisistä terveyden edistämistavoitteista ei ole jäljellä kuin rippeet. Ja että uudistus tulee kalliiksi, ei suinkaan säästä. Ja että riskit ovat suuria ja moninaisia. Olen kirjoittanut kymmeniä …
Helsingin piirin piirikokous 25.11.2017
Poliittisen tilanteen voisi oikeastaan kiteyttää hyvin lyhyesti sanomalla, että tällä vaalikaudella on joutunut olemaan huolissaan kahdesta asiasta; toinen on sisäpolitiikka ja toinen ulkopolitiikka. Meillähän on pitkä vuosikymmenet jatkunut ulko– ja turvallisuuspolitiikan konsensus, jossa asioista on pitkälti sovittu parlamentaarisessa yhteistoiminnassa, eikä räväkkiä irtiottoja ole tehty. Ulko– ja turvallisuuspolitiikan jatkumo ja linja kuvaillaan selonteoissa, jotka tälläkin vaalikaudella on käsitelty ja laajalla yksimielisyydellä hyväksytty eduskunnassa. Mutta. Tällä vaalikaudella hallituksen suunnalta on kuitenkin tullut joitakin yllätyksiä ja räväkkääkin …
Tutkimustieto ja järkisyyt puolustavat feministisen ulkopolitikan ottamista kansainvälisen vaikuttamisen johtotähdeksi
Pienelle maalle ulkopolitiikka on kokoamme suurempi asia. Ulkopolitiikkamme suuret linjat ovat jotakuinkin kohdillaan. Suomen ja Venäjän suhteet ovat pysyneet asiallisina ja ystävällisinä kiristyneestä kansainvälisestä tilanteesta huolimatta. Turvallisuuspolitiikassa johdonmukainen ja kansainvälisesti tunnustettu linja on pidetty. Suomi on liittoutumaton, konflikteja ehkäisemään ja ratkaisemaan pyrkivä maa, joka turvaa oman alueensa uskottavalla itsenäisellä puolustuksella. Olemme luotettava ja sitoutunut kumppani Euroopan unionissa, jolla on selkeä oma linjansa ja jonka hyvät suhteet Unionin ulkopuolisiin maihin hyödyttävät …
Det behövs alternativ i en demokrati
SDP har idag ställt upp tre kandidater till partiets interna omröstning, där våra medlemmar väljer den kandidat de anser vara bäst lämpad att ställa upp i presidentvalet i januari-februari 2018. Jag tycker det är bra att socialdemokraterna ordnar en medlemsomröstning om kandidaten till presidentvalet. Konkurrensen är bra för kandidaterna, som under kampanjen inför medlemsomröstningen får lov att fundera på teman och finslipa sitt budskap. Samtidigt får den finländska socialdemokratiska rörelsen …
Demokratia tarvitsee vaihtoehtoja
SDP on tänään asettanut kolme ehdokasta puolueen sisäiseen äänestykseen, jossa jäsenistömme valitsee mielestään parhaimman ehdokkaan tammi-helmikuussa 2018 pidettävään presidentinvaaliin. Pidän hyvänä, että sosialidemokraatit järjestävät presidenttiehdokkuudesta esivaalin. Kilvoittelu tekee varmasti hyvää ehdokkaille, joiden on esivaalikampanjan aikana pohdittava teemojaan ja kirkastettava viestiään. Samalla suomalaiselle sosialidemokraattiselle liikkeelle tarjoutuu mahdollisuus keskustella sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta että arvojohtajuudesta. Esitetyt näkemykset, ettei presidentinvaaliin kannattaisi nykyisen tasavallan presidentin suuren kansansuosion vuoksi asettaa omaa ehdokasta, tuntuvat itselleni vierailta. …
Tervetuloa Maaritin matkaan
SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta lähtee tavoittelemaan puolueen presidenttiehdokkuutta. – Perusteellisen pohdinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että presidentinvaali tarvitsee oikeudenmukaisuuden äänen. Olen valmis siihen tehtävään. Tavoittelen SDP:n presidenttiehdokkuutta ja tavoittelen sitä tosissani. Demokratia elää vaihtoehdoista, Feldt-Ranta perustelee. – Aion kampanjassani puhua vakaudesta, sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, hyvistä naapuruussuhteista sekä Suomen roolista osana Pohjolaa. Pohjoismaat ovat monella mittarilla mitattuna huikea menestystarina, mikä ei ole sattumaa, vaan määrätietoisen yhteiskuntapolitiikan tulosta. Pidän tärkeänä myös …
Feldt-Ranta tavoittelee presidenttiehdokkuutta
SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta lähtee tavoittelemaan puolueen presidenttiehdokkuutta. – Olen viime viikkojen aikana saanut paljon kyselyjä ja kannustusta. Tilanne on tullut minulle pyytämättä ja yllättäen, kuten monet asiat elävässä elämässä tulevat. – Perusteellisen pohdinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että presidentinvaali tarvitsee oikeudenmukaisuuden äänen. Olen valmis siihen tehtävään. Tavoittelen SDP:n presidenttiehdokkuutta ja tavoittelen sitä tosissani. Demokratia elää vaihtoehdoista. – On ollut sykähdyttävää syntyä ja kasvaa tässä pienessä, pohjoisessa maassa. …
Feldt-Ranta fick självstyrelsemedaljen
Mariehamn 15.6.2017 Ålands landskapsregering har idag på självstyrelsedagen tilldelat riksdagsledamot Maarit Feldt-Ranta (SDP) landskapet Ålands 75-års jubileumsmedaljen. Medaljen tilldelas för personer som har framgångsrikt arbetat till gagn för landskapet Åland. – Maarit har under många år alltid varit en viktig kontaktperson till den finska riksdagen och framförallt till det socialdemokratiska partiet och riksdagsgruppen. Hon har alltid lyft fram ålandsfrågorna och verkat för att synliggöra och lyfta fram Åland och självstyrelsen …
Ajatuksiani presidentinvaalista 5.6.2017
Ajatuksiani presidentinvaaleista 5.6.2017 Presidentinvaalien ehdokasasettelu on täydessä käynnissä. Keskustapuolue asetti entisen puheenjohtajansa ja ex-pääministeri Matti Vanhasen ehdokkaakseen jo yli vuosi sitten. Myös Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat asettaneet omat ehdokkaansa. Perussuomalaiset päättänevät presidenttiehdokkaastaan lähestyvän puoluekokouksensa jälkeen. Myös pienpuolueet KD ja RKP ovat kertoneet asettavansa omat ehdokkaat. Alkuviikosta Sauli Niinistö ilmoitti pyrkivänsä jatkokaudelle, tosin kansanliikkeen edustajana. Kokoomus ilmoitti heti, että Niinistö on heidän ehdokkaansa. Pidän tärkeänä, että myös SDP:llä on presidentinvaalikampanjassa ehdokkaana …
Sopimusyhteiskunnan tulokset saavutetaan vain yhdessä ja sopien
Pohjoismainen sopimusyhteiskunta on saavuttanut hyviä tuloksia niin työmarkkinoilla kuin yhteiskunnassa laajemminkin. Toimivat, järjestäytyneet työmarkkinat ovat yksi pohjoismaisen mallin keskeinen tekijä. Pohjoismaisen mallin menestys on pohjautunut tuotannollisesti tehokkaisiin, järjestäytyneisiin työmarkkinoihin, joilla on suhteellisen tasaiset valtasuhteet. Koordinoitu palkanmuodostus on varmistanut maltillisen palkkakehityksen ja elinkeinoelämän hyvän kilpailu- ja uudistumiskyvyn. Pohjoismaisen yhteiskuntamallin menestys tunnustetaan laajasti ja sen aikaansaamia tuloksia pidetään yhteisinä. On kuitenkin syytä tunnistaa myös tulosten edellytykset; ilman keskinäiseen kunnioituksen, yhteistoimintaan ja sopimiseen …