Feldt-Ranta tavoittelee presidenttiehdokkuutta

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta lähtee tavoittelemaan puolueen presidenttiehdokkuutta.

– Olen viime viikkojen aikana saanut paljon kyselyjä ja kannustusta. Tilanne on tullut minulle pyytämättä ja yllättäen, kuten monet asiat elävässä elämässä tulevat.

– Perusteellisen pohdinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että presidentinvaali tarvitsee oikeudenmukaisuuden äänen. Olen valmis siihen tehtävään. Tavoittelen SDP:n presidenttiehdokkuutta ja tavoittelen sitä tosissani. Demokratia elää vaihtoehdoista.

– On ollut sykähdyttävää syntyä ja kasvaa tässä pienessä, pohjoisessa maassa. Maassa, joka on halunnut olla ratkaisemassa maailman ongelmia, ei aiheuttamassa niitä.

– Maailma muuttuu koko ajan. Sen jälkeen, kun Suomessa viimeksi 6 vuotta sitten käytiin presidentinvaalit, on tapahtunut paljon. Yhteistä näille kaikille tapahtumille on, että maailma, Eurooppa ja myös Suomi huutavat nyt vakautta ja toimijoita jotka haluavat edistää turvallisuutta.

– Presidentti on paitsi ulko- ja turvallisuuspoliittinen johtaja, myös arvojohtaja. Presidentin ei pidä eikä hän voi asettua kansalaisten arjen yläpuolelle tai ulkopuolelle.

– Aion kampanjassani puhua vakaudesta, sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, hyvistä naapuruussuhteista sekä Suomen roolista osana Pohjolaa. Pohjoismaat ovat monella mittarilla mitattuna huikea menestystarina, mikä ei ole sattumaa, vaan määrätietoisen yhteiskuntapolitiikan tulosta. Pidän tärkeänä myös perusteellista keskustelua globaalista oikeudenmukaisuudesta, taloudesta, kestävästä kehityksestä ja ihmisoikeuksista.

***

Maarit Feldt-Ranta on kolmannen kauden kansanedustaja. Hän on toiminut aiemmin SDP:n puoluesihteerinä ja on tällä hetkellä puolueen varapuheenjohtaja. Feldt-Ranta on ollut useiden ministereiden avustajana ja toiminut hallitusryhmän vetäjänä. Feldt-Rannalla on laaja kokemus pohjoismaisesta yhteistyöstä. Hän toimii Pohjoismaiden neuvostossa ja on mm. Eduskunnan Ruotsi-ystävyysryhmän puheenjohtaja ja Norja-ystävyysryhmän jäsen, Suomi-Ruotsi-seuran puheenjohtaja ja Suomalais-Ruotsalaisen kulttuurisäätiön hallituksen jäsen. Hän on myös SDP:n Ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän jäsen ja puolueen pohjoismaavastaava.

Lisätiedot: Maarit Feldt-Ranta, p. 050 512 2544