Olin muutama vuosi sitten nuorimman lapseni, poikani Kallen valanvannomistilaisuudessa Dragsvikin varuskunnassa. Oli liikuttavaa kuulla nuorten miesten vala, jossa he lupasivat olla luotettavia ja uskollisia maamme kansalaisia sekä palvella maatamme parhaan kykynsä mukaan ja suojella kaikkia meitä suomalaisia. Ajattelin tuolloin kaikkia niitä miehiä ja naisia, joille aiempina vuosikymmeninä maanpuolustus ei ollut vain vala tai lupaus, vaan täyttä todellisuutta. 

Vain muutamaa viikkoa ennen poikani valatilaisuutta lähialueellamme, Ukrainassa oli alkanut sota, joka edelleen jatkuu. Viime päivinäkin olemme saaneet surullisia uutisia useiden ihmisten kuolemasta Ukrainassa; yhteensä taisteluissa on kuollut tuhansia nuoria miehiä, eikä kriisille näy loppua. Seisoin aikanaan poikani valatilaisuudessa helmikuisessa pakkasessa ja oli ravistelevaa ajatella, että minunlaiseni äidit vain reilun 1000 kilometrin päässä joutuvat oikeasti lähettämään poikansa sodan keskelle taistelemaan tänäänkin. Yksi itsenäisyyspäivämme tärkeimmistä kiitollisuuden aiheista on rauha. 

Juhlimme tänään hienon ja rakkaan maamme Suomen 101-vuotista itsenäisyyttä. Jokainen itsenäisyyden satayksivuotisen taipaleen vuosi on omanlaisensa. Jos viime vuosi 2017 oli ilon ja riemun vuosi maamme täytettyä pyöreät 100 vuotta, on kuluva vuosi 2018 sisällissotamme muistovuosi. 

Suomen sisällissodan surulliset ja traagiset tapahtumat vaiettiin vuosikymmeniksi ja senkin jälkeinen historiankirjoitus asiasta oli pitkään värittynyttä ja puutteellista. Viime aikoina julkaistut 1918 tapahtumia kuvaavat historia- ja tietoteokset ovat erittäin tervetulleita ja tärkeitä ja ne nostavat esiin aiemmin vaiettuja tai unohduksiin jääneitä asioita yksittäisistä ihmiskohtaloista, mutta myös koko yhteiskuntaamme yhteisestä historiasta.

Vuoden 1918 sisällissodan 100-vuotismuistovuosi on ollut tärkeä ja se on lisännyt ymmärrystä ja suomalaisten tietoja vuoden 1918 tapahtumista. Monissa perheissä ja suvuissa suvun vaikeista vaiheista on puhuttu, mutta monissa perheissä asioista on myös vaiettu. Nyt, kun kyseessä on kolmas ja neljäs sukupolvi, on tärkeää, että tapahtumien käsittelyn tukena on perimätiedon lisäksi myös faktoihin perustuvaa asiatietoa. Kirjailijat ja historioitsijat, jotka ovat tarttuneet tähän vaikeaan aiheeseen, ovat tehneet tärkeän työn tapahtumien dokumentoimiseksi ja myös yhteisen ymmärryksen lisäämiseksi. Itsenäisyyspäivänämme meidän on hyvä tarkastella vaikeitakin kansakuntamme vaiheita ja itse ajattelen samoin, kuin on kirjoitettu Suomen suurimman joukkohaudan muistomerkkiin: ”Tärkeintä ei ole se, mitä muistamme, vaan se, mitä emme saa unohtaa”.

Näin itsenäisyyspäivän aikaan on hyvä miettiä mikä on tämä maamme Suomi ja millainen haluamme, että maamme on jatkossa. Ei ole sattumaa, että pieni, pohjoinen Suomi on noussut yhdeksi maailman vauraimmaksi hyvinvointivaltioksi. Kyllä, olemme todella monella elämänalueella kuten koulutuksessa, tasa-arvossa, tuloerojen tai korruption vähäisyydessä, avoimuudessa ja monessa muussa maailman parhaita maita. Tämä on saattanut monilta unohtua, kun viime vuosien julkinen keskustelu on keskittynyt pitkälti siihen, miten huonosti Suomella menee.

Menestykseemme kansakuntana on useampia syitä. Se ei johdu hyvästä sijainnista, hyvistä säistä tai muista annetuista ulkoisista tekijöistä. Tärkein syy menestykseemme on ollut, että olemme yrittäneet pitää koko kansakunnan samassa veneessä ja rakentaa kaikille kuuluvan, julkisiin hyvinvointipalveluihin perustuvan hyvinvointiyhteiskunnan. Olemme verotuksella tasanneet tuloeroja ja koulutuksen maksuttomuudella huolehtineet, että kaikki saisivat mahdollisuuden päästä elämässä eteenpäin. Työmarkkinoilla asioista on sovittu pyöreän pöydän ympärillä.

Tällä vaalikaudella monia näitä peruspilareita on ravisteltu ja aika monet kansalaiset ovat vähintään huolissaan, osa jopa raivoissaan. 

Moni kokee aiheesta epäoikeudenmukaiseksi, että pienituloisilta leikataan samalla kun suurituloiset saavat vetonkevennyksiä. Professorit ja yliopisto-opiskelijat ovat tyrmistyneitä, että maan hallitus on tehnyt mittavat koulutusleikkaukset ja aikoo laskea kansakunnan koulutustasoa. Moni on huolissaan julkisten palvelujen laajamittaisesta yksityistämisestä. Eläkeläiset eivät ymmärrä miksi heidän pitäisi maksaa enemmän veroa, kuin saman verran tienaava palkansaaja, eikä pitäisikään. Työntekijät eivät niele sitä, että heidän palkkojaan, lomiaan ja lomarahojaan leikattiin; eihän kukaan puhunut sellaisesta ennen vaaleja sanaakaan. 

Suomilaiva natisee nyt liitoksistaan ja aallokko keinuttaa venettä kovasti. Pääministeri Juha Sipilä on osoittautunut ailahtelevaksi johtajaksi, joka yrittää johtaa maata kuin yritystä. Monelle on syntynyt käsitys, että hän on enemmän elinkeinoelämän kuin kansalaisten asialla. Kansanvaltainen demokratia kestää kyllä tämänkin ja keväällä meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa Suomen suuntaan jatkossa. 

Suomi tarvitsee nyt luottamusta ja sopimista. Sitä, että haluamme jatkossakin pitää kaikki mukana samassa veneessä. Tarvitsemme myös näkymän tulevaisuudesta, ei pelkkää jatkuvaa keskustelua leikkauksista ja säästöistä. Ja tarvitsemme uskoa siihen, että voimme jatkossakin olla maailman paras maa jos ja kun panostamme kaikkien koulutukseen, oikeudenmukaisuuteen ja eri väestönryhmien väliseen kunnioitukseen.

Kävin eilen puhumassa Suomen itsenäisyydestä sadoille lukiolaisnuorille. Viestini heille oli selkeä; edeltävät sukupolvet ovat rakentaneet meille hienon hyvinvointiyhteiskunnan, jota te saatte pian vuorollanne kehittää eteenpäin. Sanoin nuorille myös olevani luottavaisin mielin, koska heidän ikäpolvensa on saanut parhaat mahdolliset eväät – koulutuksella ja muutenkin – pärjätä entistäkin paremmin. 

Esitin nuorille myös kaksi pyyntöä. Ensimmäinen pyyntöni liittyi siihen, että he tekisivät jatkossakin töitä sen eteen, että kaikki suomalaiset yritettäisiin pitää kyydissä ja samassa veneessä. Eriarvoistuminen on yhteiskuntamme suurin uhka juuri nyt. 

Toinen neuvo, tai pyyntö, jonka esitin eilen lukiolaisnuorille puhuessani heille Suomen itsenäisyydestä, oli vetoomus ympäristömme pelastamisesta. 

Kerroin heille siitä, miten lapsuudessani 1970-luvulla naapurissamme asuva kuorma-autonkuljettaja kävi päivisin kotona ruokatunnilla syömässä lounasta, niinkuin monella tuohon aikaan oli tapana. Naapurin setä jätti usein kuorma-auton käymään pihalle syömisen ajaksi. Auto tuprutti ilmoille aina massiivisen savupilven. Yhtenä päivänä kun olimme taas pihalla leikkimässä ja savupilvi vain kasvoi ja kasvoi, kysyin äidiltä, eikö taivaaseen tule reikä, kun sinne joutuu noin paljon tummaa savua. Oli tuolloin viiden-kuuden vanha, eikä ilmastonmuutoksesta oltu kuultukaan.

Ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät tässä ja nyt. Jää- ja lumipeitteet ovat kaventuneet. Merenpinta on jo noussut ja nouseminen jatkuu yhä. Muita ilmastonmuutoksen seurauksia ovat trooppisten myrskyjen, äärimmäisen kuivuuden ja muiden ääri-ilmiöiden lisääntyminen. Kaikella tällä on väistämättä vaikutuksensa myös siihen, että ihmisten terveyttä uhkaavat vaikutukset lisääntyvät, ekosysteemi muuttuu ja luonnon monimuotoisuus on uhattuna. 

Sääilmiöt ja ilmaston muuttuminen vaikeuttaa myös maanviljelystä ja ravinnontuotantoa; meilläkin koettiin tänä kesänä kuivuuden vuoksi poikkeuksellisen huono katovuosi. Ilmastonmuutos voi myös pahentaa eri puolilla maailmaa poliittisia ja sosiaalisia konflikteja, kun vesivaroista ja ravinnon riittävyydestä tullaan kamppailemaan. Ympäristöpakolaisia arvioidaan olevan jo miljoonia. On siis selvää, että meillä on monia syitä kamppailla ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Tällä hetkellä kulutamme liikaa luonnon resursseja – jos kaikki kuluttaisivat yhtä paljon luonnonvaroja kuin me suomalaiset, tarvitsisimme 3;6 maapalloa, eikä meillä ole kuin tämä yksi. 

On ihan selvää, ettei se enää riitä pelastamaan maapalloa, että naapurin setä sammuttaa kuorma-autonsa ruokatunnin ajaksi. Tarvitsemme kaikki mahdolliset keinot, niin yksityiset kuin yhteiskunnalliset, tuotanto- ja kulutustapojen muuttamiseksi. On selvää, että myös ajattelumme on muututtava ja että se on jo muuttunut. Vielä lapsuuteni 1970-luvulla pidettiin auton pitkää tyhjäkäyttämistä ihan normaalina, kuten myös sitä, että kaikki roskat vain sullottiin yhteen muovipussiin sen enempää miettimättä. Onneksi myös kehitys kehittyy. 

Ahdistumisen ja syyllistämisen sijaan katse kannattaa mielestäni ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristökysymysten osalta pitää vastuussa ja toivossa. Meillä on valtavan hieno maailma ja luonto, jotain todella arvokasta ja ainutlaatuista minkä puolesta kannattaa taistella. Jokainen meistä voi tehdä jotain ja yhdessä voimme tehdä ympäristön hyväksi vaikka mitä! 

Me kaikki kamppailemme enemmän tai vähemmän pienempien ja isompien arkisten asioiden kanssa. Toivottavasti mahdollisimman monella on elämässään myös mahdollisimman paljon ilon ja onnen hetkiä. Itse iloitsen tänä itsenäisyyspäivänä paitsi minulle läheisistä ihmisistä, erityisesti rauhasta ja siitä, että Suomesta vaikeiden vaiheiden kautta tuli pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta. Tänne oli kovin hyvä syntyä ja täällä on ollut hyvä elää ja kasvattaa omat lapsensa. Nyt, kolmen aikuisen lapsen äitinä ja yhden pienen esikoululaisen mummuna katson myös tulevaisuuteen ja ajattelen, että sielläkin näkyy paljon hyvää jos ja kun olemme vähintään yhtä viisaita kuin edeltävät sukupolvemme ovat olleet. 

Hyvät ystävät, meillä on paljon syytä kiitollisuuteen Suomen 101-vuotispäivänä. 

Rauhallista, onnellista ja vapaata itsenäisyyspäivää meille kaikille!