Riemu repesi pörssissä – kohta on verovaroja jaossa miljardeittain

Minulla ei ole mitään rikastumista vastaan; päinvastoin. Ihmisten ja yritysten menestymisestä kannattaa aina iloita – onhan se myös yhteiskunnalle hyödyllistä. Sitä en kuitenkaan päättäjänä pidä oikeana, että yhteiskunnan palveluja kehitetään siitä lähtökohdasta, että edistetään ensisijaisesti yritystoimintaa eikä kansalaisten palveluja. En myöskään hyväksy, että mahdollistetaan palveluihin tarkoitettujen verovarojen kanavoiminen yksityisten osakkeenomistajien pankkitileille tai kaikkein vähiten, ettei voida varmistua siitä, että verovarojen avulla taotusta voitosta maksetaan verot Suomeen.

Parhaillaan Suomen hallituksella on työn alla kaksi megaluokan uudistusta, joista pahasti paistaa läpi se, että näitä uudistuksia ollaan tekemässä yritysmaailman voittojen edistämismielessä, ei kansalaisten palvelujen turvaamismielessä. Nämä uudistukset ovat, ei sen enempää eikä vähempää, kuin koko sosiaali- ja terveydenhoitomme ja koko maan liikenne ja kaikki liikenneväylät.

Kun elämme maassa, joka yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa vuosi toisensa jälkeen on maailmanlaajuisissa mittauksissa onnistuneimpien yhteiskuntien kärjessä, ei kukaan voi tosissaan päätyä johtopäätökseen, että kaikki on pantava uusiksi ja koko 100 vuoden aikana rakennettu yhteiskuntajärjestys muuttaa täysin toiseksi. Ainoa tosiasiallinen syy ja pyrkimys täydelliselle järjestelmämuutokselle löytyy hallituksen ideologiasta ja sen keskeisten toimijoiden yrittäjyyssidonnaisuuksista. Hallituspuolueiden riveistä on useampia vaikuttajia siirtynyt yksityisiin terveysyrityksiin maksimoimaan verovarojen valumista yrityksille. Kauppalehden taannoisen uutisen ingressi kiteyttää hyvin, mistä soteyhtiöittämisessä on kyse: ”Sote-riemu repesi Helsingin pörssissä torstaina, sillä yksityisille toimijoille voi uudistuksen ansiosta avautua usean miljardin euron markkinat.”

Sosiaali- ja terveydenhuollossamme ja myös liikenneverkossamme on ongelmia ja ne pitää korjata, mutta kuvitelma siitä, että kaikki ongelmat korjaantuvat kun julkiset palvelut yhtiöitetään ei perustu mihinkään, ei yhtään mihinkään. Asiantuntijat toisensa perään ovat varoittaneet niistä ongelmista, joita soten osalta on edessä, jos hallituksen suunnitelmat toimeenpannaan. Naapuri Ruotsissa eletään jo valinnanvapauden jälkeistä krapulavaihetta ja siellä yritetään epätoivoisesti etsiä keinoja joilla korjata syntyneitä vahinkoja.

Mikään hallituspuolue, ei Keskusta, ei Kokoomus, eivätkä Perussuomalaiset puhuneet mitään kaiken yhtiöittämisestä ja markkinaehtoiseen yhteiskuntaan siirtymisestä ennen vaaleja. Ennen vaaleja kansalaisille tarjottiin aivan muuta kuin Yhtiö-Suomea. Liikenneministeri on luvannut tuoda liikenneväylien yhtiöittämissuunnitelmansa ja kansalaisten liikkumisen seurantajärjestelyt julkisuuteen sopivasti heti kunnallisvaalien jälkeen. Siitäkään ei muuten puhuttu mitään ennen eduskuntavaaleja. Tai no, kyllä muutama ehdokas puhui, mm. Keskustan ehdokas, joka omistaa kasvuyrityksen, joka valmistaa ajoneuvoseurantaan tarkoitettuja laitteita.

Joku yksittäinen hallituspuolueen veteraanikansanedustaja yrittää hädissään toppuutella hallitusta hulluimmilta yhtiöittämisen ylilyönneiltä, mutta hänen varoituksensa kaikuvat kuuroille korville kuin yksinäisen hätähuuto erämaassa. Politiikkaan pistäytymään tulleet yritysjohtajat ovat päättäneet: se on tulos ja sitten ulos. Mitä sen jälkeen tapahtuu onkin jo sitten muiden murhe.

Lisää aiheeseen liittyviä kirjoituksiani:

https://maaritfeldtranta.fi/wordpress/ruotsin-kansa-nyt-loppuu-raikea-voitontavoittelu-sote-palveluilla/
https://maaritfeldtranta.fi/wordpress/vartiainen-paivaunilla-ruotsissa-kritiikki-hoivan-yksityistamisesta-on-totta-ei-paivaunta/
https://maaritfeldtranta.fi/wordpress/maakunta-kepusta-on-tullut-bisnes-kepu/
https://maaritfeldtranta.fi/wordpress/kokoomuksen-toimintaa-nayttaa-poliittisen-tiedon-ja-vaikutusvallan-kauppaamisesta-tavalla-jota-ei-voi-hyvaksya/
https://maaritfeldtranta.fi/wordpress/politiikan-moraalia-koetellaan/
https://maaritfeldtranta.fi/wordpress/kohta-osinkoja-jaetaan-ranteet-taipuen/
https://maaritfeldtranta.fi/wordpress/category/blogi_fi/page/3/
https://maaritfeldtranta.fi/wordpress/keskusta-ja-perussuomalaiset-nielaisivat-kokoomuksen-yksityistamishankkeen/