Vartiainen päiväunilla – Ruotsissa kritiikki hoivan yksityistämisestä on totta, ei päiväunta

Kokoomuksn kansanedustaja Juhana Vartiainen yritti tänään Twitteristä maalata kuvaa, että Ruotsin Sosialidemokraatit olisivat tyytyväisiä terveydenhuolloin tilaan Ruotsissa. Vartiainen twiitti kuuluu: ”Tässä muuten Ruotsin demarien kanta terveydenhuoltoon. Nykytilaa kehutaan eikä toivota paluuta julkismonopoliin.”

Hieraisivat silmiäni, sillä olen päivittäin yli 10 vuoden ajan seurannut Ruotsin terveydenhuollosta käytävää keskustelua, eikä Vartiaisen twiitti millään tavalla edusta Ruotsin demareiden linjaa. Keskustelin asiasta viimeksi toissaviikolla Ruotsin pääministerin, sosialidemokraattien puheenjohtaja Stefan Löfvenin kanssa kun tapasimme Kööpenhaminassa.

Ensin ajattelin, että Vartiainen oli twiitannut vahingossa päiväuniltaan, mutta jatkokeskustelussa kävi ilmi, ettei näin ollut. Hän pysyy kannassaan.

Pidemmittä puheitta käännän tähän suomeksi Ruotsin demareiden tuoreen hoivalinjauksen kappaleen, johon Vartiainen ”analyysissään” viittaa. Jokainen voi sen jälkeen itse päätyä johtopäätöksiin siitä, miten hyvin Vartiaisen ”kiteytys” vastaa tosiasioita.

”Sairaanhoito on osa siitä, mikä tekee Ruotsista ainutlaatuisen. Ruotsilla on kaikille tarkoitettu terveydenhoito, joka on maailmanluokkaa ja kehityksen kärjessä. Mutta resursseja ei ole riittävästi. Hoivassa työskentelevät joutuvat huolehtimaan yhä useammasta vanhasta ja sairaasta. Porvarihallituksen yksipuolinen keskittyminen veronalennuksin ja yksityistämiseen ei tehnyt hoivasta parempaa vaan päinvastoin. Hallinto on lisääntynyt. Keksityt markkinasysteemit ovat johtaneet siihen, että hoivahenkilöstön on arvioitava potilaan kannattavuutta. Ihmiset joutuvat kärsimään voitontavoittelusta hoivassa.

Ruotsin sairaanhoidon puutteet muodostavan riskin siitä, ettemme suoriudu tulevaisuuden haasteista. Kasvava ikääntyvien määrä ja sairaanhoidon vaatimukset kasvavat. Tekninen kehitys luo uusia mahdollisuuksia, mikä asettaa korkeat tavoitteet pätevyyden ja työympäristön osalta.

Hallitus on asettanut yhdenvertainen terveyden komitean vähentääkseen terveyserojen maassa. Tavoitteena on yhden sukupolven aikana poistaa ne terveyserot, joihin voimme vaikuttaa.

Sosialidemokraatit ovat asettaneet tavoitteekseen, että vuonna 2020 Ruotsissa yhä useampi on töissä ja työtuntien määrä on lisääntynyt niin, että työttömyydelle on EU:n alhaisin. Kasvavan työllisyyden myötä meillä on varaa myös terveydenhoitoon, josta voimme olla ylpeitä. Sosialidemokraatit haluavat lisätä resursseja hyvinvointipalveluihin ja luoda säännöstön, jossa ihminen asetetaan voitontavoittelun edelle. Toimivan hoidon ja hoivan on tultava ennen veronalennuksia.”

Alkuperäinen ruotsinkielinen teksti alla:

Sjukvården är en del av det som gör Sverige unikt. Sverige har en sjukvård för alla som håller världsklass och ligger i utvecklingens framkant. Men resurserna räcker inte till. De anställda i vården behöver ta hand om allt fler gamla och sjuka. Den borgerliga regeringens ensidiga fokus på skattesänkningar och privatiseringar gjorde inte vården bättre, tvärtom. Administrationen har ökat. Påhittade marknadssystem gör att personalen tvingas bedöma lönsamheten i en patient. Människor far illa av vinstjakten i välfärden.

Bristerna inom svensk sjukvård riskerar våra möjligheter att klara framtidens utmaningar. Allt fler äldre och kraven på sjukvården ökar. Den tekniska utvecklingen skapar nya möjligheter, vilket ställer höga krav på kompetens och en god arbetsmiljö.

Regeringen har tillsatt en kommission för jämlik hälsa för att minska folkhälsoklyftorna i landet. De påverkbara hälsoklyftorna ska slutas inom en generation.

Socialdemokraterna har satt upp målet att till år 2020 ska Sverige öka antalet personer som arbetar och antalet arbetade timmar i ekonomin så mycket att vi når lägst arbetslöshet i EU. Med fler jobb får vi också råd med en sjukvård att vara stolta över. Socialdemokraterna vill öka resurserna till välfärden och skapa ett regelverk som sätter människan framför vinsten. Fungerande vård ska gå före fler skattesänkningar.
http://www.socialdemokraterna.se/Var-politik/Var-politik-A-till-O/Sjukvard/