Kun hallitus reilu vuosi sitten päätti, että kuntien tehtäviä ja velvotteita pitää karsia miljardilla, asetuin poikiteloin. Yritin puolueessani ja eduskuntaryhmässäni kertoa miksi miljardisäästöjen tekeminen ei kertakaikkiaan ole mahdollista (ilman todella rumaa jälkeä). Selitin, että kuntien menoista 80% on palkkakustannuksia; opettajien, sairaanhoitajien, vanhustenhoitajien, lääkäreiden ja siivoajien palkkoja. Loput 20 % ovat lääkkeitä, vaippoja, pesuaineita, koulukirjoja, laitosruokaa ja pieni, pieni siivu hallintoa. Leimauduin hankalaksi ja änkyräksi.

Nyt vuotta myöhemmin saldo alkaa olla selvillä. Talven, kevään ja kesän mittaan eri tahot ovat heitelleet säästöpalloa toisilleen, eikä kukaan ole osannut tai halunnut kertoa mistä kuntien miljardisäästöt tehdään. Ymmärrän hyvin. Kuka haluaisi lakkautta peruskoulun, heikentää vanhustenhuoltoa entisestään tai panna lapun luukulle päiväkotiin. Nekin, jotka selittivät että ”arkistointia muuttamalla ja toimintaa eri puolilla tehostamalla saadaan valtavasti aikaan”, ovat heränneet ja tulleet tolkkuihinsa.

Samat porukka, joka ei usko että Suomessa on montakaan palkansaaja, jonka palkka on alle 2600 euroa (!) on ensimmäisenä ehdottamassa julkisen sektorin harvennushakkuita. Meidän muiden pitää kuitenkin pitää tolkkumme.