Suomen sisällissodan surulliset ja traagiset tapahtumat vaiettiin vuosikymmeniksi ja senkin jälkeinen historiankirjoitus asiasta oli pitkään värittynyttä ja puutteellista. Viime aikoina julkaistut 1918 tapahtumia kuvaavat historia- ja tietoteokset ovat erittäin tervetulleita ja tärkeitä ja ne nostavat esiin aiemmin vaiettuja tai unohduksiin jääneitä asioita yksittäisistä ihmiskohtaloista, mutta myös koko yhteiskuntaamme yhteisestä historiasta.

Suomessa on kuluneen vuoden aikana vietetty vuoden 1918 sisällissodan 100-vuotismuistovuotta. Muistovuosi on ollut tärkeä ja se on lisännyt ymmärrystä ja suomalaisten tietoja vuoden 1918 tapahtumista. Puhuimme kirjailija Sirpa Kähkösen kanssa Suomen sisällissodasta ja vuoden 1918 tapahtumista Ruotsalaissuomalaisilla kirjamessuilla Tukholmassa tänään.

Monissa perheissä ja suvuissa suvun vaikeista vaiheista on puhuttu, mutta monissa perheissä asioista on myös vaiettu. Nyt, kun kyseessä on kolmas ja neljäs sukupolvi, on tärkeää, että tapahtumien käsittelyn tukena on perimätiedon lisäksi myös faktoihin perustuvaa asiatietoa. Kirjailijat ja historioitsijat, jotka ovat tarttuneet tähän vaikeaan aiheeseen, ovat tehneet tärkeän työn tapahtumien dokumentoimiseksi ja myös yhteisen ymmärryksen lisäämiseksi.

Kaikenkaikkiaan sisällissodan 100-vuotismuistovuotta on vietetty hiljentymisen ja keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä. Vuoden aikana järjestettyihin tilaisuuksiin on osallistunut suuria määrä suomalaisia. Muistovuosi on tarjonnut yhteisen mahdollisuuden hiljentyä historiamme vaikean ja yhä läpikäymistä vaativien tapahtumien ääreen.

Päätin Tukholmassa tänään puheenvuoroni samaan ajatelmaan, jonka olemme kaiverruttaneet Suomen suurimman joukkohaudan muistomerkkiin: ”Tärkeintä ei ole se, mitä muistamme, vaan se, mitä emme saa unohtaa.”