Tänä kesänä useampikin veteraanipoliitikko on ilmoittanut, ettei enää asetu ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleissa. Osa luopujista on kertonut syyksi politiikan muuttumisen, pinnallistumisen ja keskinäisen ohitsepuhumisen; politiikan varjopuolet on nostettu keskiöön. Huoli on aiheellinen ja tunnistan hyvin, mistä tämä huoli kumpuaa, mutta keskustelusta syntynyt mielikuva ei kuitenkaan ole lähelläkään koko totuutta. Aidot erimielisyydet eivät ole sama asia kuin ohitsepuhuminen ja hallituksen arvostelu huonon valmistelun tai epäoikeudenmukaisiksi koettujen päätösten johdosta ei ole ilkeyttä, vaan se johtuu arvojen erilaisuudesta. Politiikassa on tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon eturistiriitoja ja myös puolueiden väliset erot ovat ehkä edellisiä vaalikausia paremmin tulleet esiin, mitä itse pidän äänestäjin kannalta hyvänä. Lisäksi on sanottava, että linjaristiriidoista huolimatta politiikassa on mielestäni kosolti myös hyvää henkeä ja ihmisten välistä yhteistyötä, mikä johtuu pohjimmiltaan siitä, että päättäjien perusviritys on suurimmalla osalla kuitenkin yhteisten asioidemme hyvässä hoitamisessa.

Lainsäädäntötyö ja yhteiskunnan kehittäminen ovat pitkäjänteistä hommaa, jossa täytyy jaksaa vuodesta toiseen, pieniä askelia ottaen edistää asioita. Siinä ehtii hallitus- ja oppositioroolitkin välillä vaihtua ja siksikin on tärkeää, että meiltä löytyy luottamusta ja yhdessä tekemisen tahtoa.

Aika harva asia maailmassa on vääjäämätöntä ja ennalta määrättyä. Myöskään poliittinen kulttuuri ei ole syntynyt itsestään, eikä se myöskään ole paikallaanpysyvä, vaan kehittyy koko ajan. Me voimme siihen yhdessä vaikuttaa sekä omalla toiminnallamme, että sillä millaiset demokraattiset rakenteet meillä on käytössä.

Oman kokemukseni perusteella hallitus – oppositiorintaman yli tehtävä yhteistyö on heikentynyt, koska sitä on rakenteellisesti rapautettu. En väitä, että parlamentaarisen yhteistyön rapauttaminen on ollut tahallista, mutta niin on kuitenkin käynyt. Aiemmin parlamentaarinen valmistelu tarkoitti parlamentaarista valmistelua – nykyään se tarkoittaa sitä, että perustetaan työryhmä, jolle järjestetään kokouksia, joissa kerrotaan  valmistelusta samat asiat, jotka saa selville julkisuudenkin kautta. Aiemmin pidettiin viisaana valmistella suuret, yli vaalikausien ulottuvat, koko yhteiskuntaa koskevat uudistukset laajapohjaisesti ja varmistettiin siten paitsi uudistusten jatkuvuus, myös riittävän laaja konsensus. Tästä irtauduttiin esimerkiksi SOTE-uudistuksen osalta tämän hallituskauden alussa ja jäljet ja vaikeudet puhuvat puolestaan. Aiemmin oli niinikään selvää, ettei vaalijärjestelmää tai muita demokratian kivijalkoja yksipuolisesti muutettu kulloinkin vallassa olevien puolueiden toimesta, vaan muutokset tehtiin laajassa yhteisymmärryksessä. Ydinviestini ei ole, että ennen oli paremmin, vaan että valitsemillamme toimintatavoilla on aina seurauksensa. Aito parlamentaarinen valmistelu saattaa olla hitaampaa, eivätkä aikaansaadut tulokset ja uudistukset ehkä ole kaikkien mielestä riittävän radikaaleja tai pitkälle vietyjä, mutta pienessä maassa kannattaa silti mielestäni mieluiten turvata jatkuvuus ja laaja osallisuuden kokemus.

Olen ollut tällä samalla linjalla silloin kun oma puolueeni on ollut oppositiossa, mutta myös silloin kun olemme olleet hallituksessa. Oppositiossa yksi tärkeä tehtävä on tehdä kriittisiä huomioita ja sitten aikanaan, kun itsellä on tahtipuikko ja mahdollisuus toimia, tehdä paremmin. SDP on kautta aikojen vaalinut parlamentaarista yhteistyötä ja sopimusyhteiskuntaa. Tämän ajatuksen ympärille on hyvä rakentaa myös tuleva toimintamme ja mahdollisen hallitusvastuun kivijalka.