Nähdäänkö tiistaina Lohjan torilla?

Lapsena kävimme äidin ja siskojen kanssa muutaman kerran vuodessa linja-autolla Lohjan Pala-hallissa kangaskaupassa. Pienelle karjaalaistytölle kolmen vartin bussimatka tuntui valtaisan jännittävältä retkeltä; ympyrät olivat tuolloin kovin pieniä ja suuri maailma kaukana. Bussimatkoista on jäänyt mieleen, että tummansinisissä vaatteissa viihtynyttä äitiämme erehdyttiin usein luuleman linja-auton rahastajaksi. Tuohon aikaan kuljettaja ajoi ja matkustamossa kiersi rahastaja, jolla oli nahkainen vaihtokassan sisältänyt rahastajanlaukku.

Lohjalla kävimme myös uimahallissa, jonne kotipaikkani nuorisotoimi hiihtolomaviikolla järjesti ilmaisen linja-automatkan. Vuosittainen uimahallireissu oli jotain aivan erityistä ja bussi oli aina ihan täpötäysi, aina kaikki eivät edes mahtuneet kyytiin. Harrastusmahdollisuudet olivat läntisellä Uudellamaalla tuolloin aika erinäköiset kuin nykyään. Uintireissuun jälkeen join aina limsan (yleensä Pommacin) ja söin berliininmunkin uimahallin kahviossa. Ja sen jälkeen odotettiin taas vuosi seuraavaa reissua!

Lohjan markkinat oli tietysti jokavuotinen suurtapahtuma, jonne pääsimme äidin mukana. Muistaakseni ostimme yleensä ainakin omenoita. Lakritsinmyyjiä ei tuolloin vielä ollut, enkä itse ole ollut kiinnostunut karuselleista tai muusta tivolimeiningistä. Mutta pikkukaupungin tytölle yleinen markkinahumu oli tietysti jännittävää. Ja olihan Lohja jo tuolloin suuri kaupunki Karjaaseen verrattuna, ainakin yhdet liikennevalot ja kaikki.

Myöhemmin teini-ikäisenä kävimme kaveriporukoittemme kanssa Lohjan Tanhuhovissa diskossa ja eri artistien keikalla. Pelle Miljoonan, Popedan ja Sielun Veljien tahdissa tuli jorattua muutamatkin kerrat. Kuljetuksia ei ollut, joten yleensä kuljimme liftaamalla. Kerran muistan, että liftasimme kaverini kanssa aamuyöstä Helsingin Sanomien kuljetusauton kyydissä ja sain kuskilta kotiin vietäväksi painotuoreen Hesarin.

Those were the Days! Huomenna olen Lohjan torilla muun puoluejohtomme kanssa ihan keski-ikämeiningillä 😀tapaamassa ihmisiä ja vaihtamassa kuulumisia. Tule tervehtimään jos olet Lohjan suunnalla!

SDP:n puoluejohto ja eduskuntaryhmän työvaliokunta Lohjalla tiistaina 13.8.2018.